Honkimaan Tilitoimisto Oy, Korjutie 3, 03600 Karkkila, 09 225 9434
Tavoitteenamme on pysyä myös tulevaisuudessa helposti lähestyttävänä ja luotettavana taloushallinnon kumppanina.
Honkimaan Tilitoimisto Oy - nykyaikainen ja luotettava kumppani
Honkimaan tilitoimisto on kasvanut 45 vuodessa Karkkilan ja sen kehyskuntien yritysten ja yhdistysten luotettavaksi taloushallinnon kumppaniksi.
​
– Tämän päivän tilitoimiston pyörittäminen on jatkuvaa kehittämistä ja ajan hermolla pysymistä. Vuosien saatossa olemme löytäneet oikeanlaiset prosessit ja ohjelmistot vastaamaan kunkin aikakauden tarpeita, kertoo tilitoimiston toimitusjohtaja Sakari Honkimaa.
– Siirryimme esimerkiksi pilvipalvelupohjaiseen taloushallinto-ohjelmistoon jo vuonna 2011. Tietoturva-asioissa olemme luottaneet paikalliseen toimijaan alusta pitäen. Turvallisuus, asiakastietojen ja sähköpostien suojaukset sekä salaukset ovat erittäin tärkeässä osassa yrityksemme toimintaa, hän jatkaa.
​
– Taloushallinto-ohjelmistojen yhteiskäyttö asiakkaiden ja tilitoimistojen välillä on selkeästi kasvanut asiakkaiden kiinnostuksen myötä uudenlaisille sähköisille vaihtoehdoille. Tavoitteenamme on laajentaa ja lisätä ohjelmistojen yhteiskäyttöä entisestään ja saada jokainen asiakas saatettua kohti paperitonta kirjanpitoa, Sakari hymähtää tyytyväisenä.
Honkimaan Tilitoimiston tausta ja sukupolvenvaihdos
Honkimaan Tilitoimiston historiaan mahtuu paljon laskettuja lukuja, nivottuja mappeja, uskomattomia asiakastarinoita ja useampia muuttoja, joista suurimpana mainittakoon muutto Oulusta Karkkilaan, jossa yritys on toiminut vuodesta 1991 saakka.
​
Honkimaan Tilitoimisto on perustettu Oulussa vuonna 1976. Yrityksen perusti nykyisen omistajan, Sakari Honkimaan äiti Eevi Honkimaa Tili- ja veroasiaintoimisto E. Honkimaa nimellä. Toimisto aloitti toimintansa perinteisellä kirjanpidolla, palkanlaskennalla ja yhtiöasioiden hoitamisella. Hyvin pian tilitoimisto vakiinnutti asiakaskuntaansa, tunnettuus kasvoi ja toimintaan kaivattiin lisävoimia. Tässä vaiheessa oli luonnollista, että siihen mennessä ulkopuoliselle työskennellyt Eevin aviomies Jouko Honkimaa astuisi mukaan yritystoimintaan.
Vuosien saatossa, Karkkilaan asettunut Honkimaan Tilitoimisto on työllistänyt parhaimmillaan viisi työntekijää. Vuoteen 2012 saakka Eevi ja Jouko olivat yrityksen pääomistajat, jossa työskentelivät myös heidän kaksi aikuista poikaansa, Sakari ja Santeri Honkimaa. Jälkipolvi oli opiskellut, kartuttanut osaamistaan ja vankkaa ammattitaitoaan vanhempiensa jalanjäljissä siinä määrin, että oli aika siirtää suurin osa osakesalkuista näille uuden sukupolven Honkimaille. Vuonna 2020 yrityksen omistajuus siirtyi kokonaisuudessaan Sakarille ja Santerille.
Täysin toimettomaksi eivät virkeät Eevi ja Jouko suinkaan ole jääneet, sillä molemmat tekevät edelleen alihankintana töitä tilitoimistolle oman yrityksensä kautta.